torstai 5. toukokuuta 2016

Parsan istutus

Ensin kaivoin 50cm x 50cm kaivannon.

Kaivanto

Kaivuri työssään.




















Sitten aloin täyttämisen.
Ensin ruokamultaa n.15cm ja sitten 10cm hyvin palanutta karjanlantaa. Sen päälle n. 5cm hiekansekaista multaa, jonka päälle istutin parsan juurakot.

























Juurakot peitin  ohuella ruokamultakerroksella sekä silppurilla haketetuilla lehtipuun oksilla. Hyvä kastelu päälle. Kesän aikana lisään lahoavaa materiaalia (lehtiä, ruohoa jne) kaivantoon niin, että syksyllä ollaan aivan alkuperäisessä korkeudessa ympäristön kanssa.
















Ja aivan kuin kiitoksesi hyvästä työstä vanhalle parsamaalle nousi vuoden ensimmäiset parsat.


4 kommenttia:

  1. Hieno homma! Muista myös kerätä talteen ensimmäiset horsmanversot!

    VastaaPoista
  2. Mun parsat kuolivat kahta lukuunottamatta aikanaan. Nyt olisi jossain vaiheessa tarkoitus tehdä uusi parsamaa. Kun vaan saisi jostain aikaa ja jaksamista! =D
    Itsekasvatetun parsan makua ei voi kuvailla, se on niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin istutin viisi parsaa. Niistä kolme,ehkä neljä elossa. Sitten kymmenen, seitsemän elossa. Nyt päätin tehdä istutuksen viimeisen päälle.Toivottavasti tein oikein.

      Poista