tiistai 23. helmikuuta 2016

Siementilauksen aikaa

Pian päästään taas kylvämään. Viime vuoden satoa on vielä jonkun verran jäljellä kellarissa. Lanttu ja palsternakka epäonnistuivat viime vuonna. Maa-artisokan mukulat mätänivät nopeasti kellariin. Onneksi jätin  niitä maahan aikaisempia vuosia runsaammin.  Mustajuuria oli vain liian vähän. Niitä on kylvettävä entistä enemmän. Mustajuuren maku on kertakaikkisen hieno niin keitettynä kuin paistettunakin.

Kesäkuun alkua puutarhassa
 Persiljaa kuivamaan ja pakkaseen


Elo- syyskuun taitteessa.















Pakastimessa on vielä runsaasti papuja, sokerihernettä ja silpoydinhernettä. Marjojakin on vielä melkoisesti.

Kuivattuja yrttejä on kulunut vähän. Ruokia maustan ahkeraan omilla kuivatuilla mausteilla, mutta yrttiteet jäävät vähemmälle käytölle.

Ruusun terälehtiä ym.


                   







Keittiöpuutarhan yrttejä

perjantai 19. helmikuuta 2016

Polttopuista


Omavaraistalouksien ehdoton energialähde on edelleen puu. Klapi, halko, pilke, fedu(Helsinki),  jne. Monta nimeä ja pituutta.



 Klapipinon kauneutta. (taitaa olla kaikki savustusuunia varten l. tervaleppää)


Yleisimmät pituudet ovat metrin osia. Metri, 50cm ja 33cm sekä harvoin esiintyvä  25cm. Leivinuuniin ja kattilaan ”puolimetrisiä”, puulieteen , kiukaaseen ja padan alle ”kolmekolmosia”. Porin Mattiin saisi olla hiukan lyhyempiä. Mutta eipä laukata asioiden edelle pohdinnoissamme. Paljon on tapahtunut ennen pätkimistä.

Puiden kaadon valmistelu tulee tehdä huolella. Teit työn sitten itse tai teetät sen vieraalla, suunnittele ja mieti kaadettavat puut, työn eteneminen, kulkureitit ym. ja ennen kaikkea muista turvallisuus. Varusteet kaikkinensa ovat arvokkaita, mutta niin on myös sinun terveytesi. Omavaraisuuden tavoittelu invalidina on entistä hankalampaa.

Kypärä, kuulosuojaimet ja visiiri, turvasaappaat, metsurin housut sekä hansikkaat aina, jos aiot käyttää moottorisahaa. Ja muista tutustua videoiden ja kirjallisuuden avulla oikeisiin työtekniikoihin. Parasta olisi, jos voisit seurata ammattimiestä työssään.

Kesähelteillä puunkaato on kuumaa puuhaa.

Varsinaisen kaatotyön tekee vaikeaksi valintojen runsaus. Kaikki kaadot yritän saada metsän hyväksi.

Pesä-, maisema-, tai vaikkapa maisemapuiden huomioiminen vaatii perehtymistä. Lahopuutkin pitää huomioida.




Isontalon sosiaalisesta elämästä


Perheeseeni kuuluu vaimoni Arjaliisa, jonka kanssa olen saanut vaeltaa yhdessä ja erikseen jo vuodesta 1973. Kielikurssi Skotlannin Inverness:ssä oli kohtalokas. Seuraavan vuoden Inter Rail-reissu Skotlantiin loi pohjan tuleville vuosille viljelyn ja omavaraisuuden suhteen.

Lapsia meillä on kolme. He ovat jo aikuisia (syntymäajat -84, -85 ja -89). Heillä puolisoja ja asuinkumppaneita sekä rakas lapsenlapseni Matteus. Ruokapöytään käy siis parhaimmillaan yhdeksän nälkäistä, joista gluteiinittomia nykyisin neljä, lihansyöjiä kuusi, kalaa syövät kaikki. Välillä kokilla on haastetta.
















                  Kokko alkaa olla palanut


Meillä käy paljon vieraita kesäisin. Pelkästään oman suvun juhannusjuhlat ja muutamat ystävät kokoaa yhteen yli 30 henkeä. Kaikki muut ystävät ja tuttavat kun laskee mukaan niin kävijöitä on vuosittain reilusti yli sata. Viime vuonna vietimme 60-v juhliani yli sadan henkilön voimin. Ja omavaraisuutta noudattaen lähes kaikki ruoka oli omista raaka-aineista. Kurssitoiminnasta aina haaveilemme.Toistaiseksi niitä on ollut vain muutama.


Puunhoitokurssin väkeä ruokailua aloittamassa.










torstai 18. helmikuuta 2016


Kesäasuntomme Turunmaan saaristossa


 Isotalo


















Vuonna 1984 aloitettu projekti, joka vieläkin hakee "paikkaansa". Viime kesänä saimme vasemmalla sijaitsevaan saliin pönttöuunin. Valmiiksi ei talo tule varmaan koskaan.

Talomme on vanha hirsirakennus Rymättylän Paavaisista. Aloimme purkaa sitä 1984 ja siirto tapahtui seuraavana vuonna. Vesikatteen saimme valmiiksi juuri ennen syksyn sateita.


Rakennusprojekti on edennyt pikku hiljaa lainaa ottamatta. Metsätyöt, puutarha, kalastus ,marjastus ja sienestys vievät paljon aikaa pois rakentamiselta. Sauna, liiteri, leikkimökki ja kasvihuone ovat "syntyneet" siinä ohessa.

Puuliiteri














Syksyinen tunnelma saunalla














Kasvihuone valmistumassa

keskiviikko 17. helmikuuta 2016


Lämmittäminen ja polttopuut




Asun kylmimmän vuodenajan Turussa pienessä omakotitalossa. Taloa olemme kunnosteleet vuosien mittaan.

Suurin yksittäinen parannus oli suoran sähkölämmityksen muuttaminen vesikeskuslämmitykseksi. Työ tehtiin -97. Meillä on nyt 2000 litran varaaja, jossa tarvittavat sähkövastukset tilapäistä poissaoloa varten. Noin 95% kaikesta lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen käytetystä energiasta saadaan puita polttamalla.


Vuonna 1948 aloitettu rakentaminen



Piharakennus
































Polttopuut teen kesäasunnollani saaristossa. Saunakin on puulämmitteinen niin kuin vesipata ja saunakamarin kaminakin. Kaikenkaikkiaan n. 20 pinokuutiota kuluu vuosittain.  Puut kuljetan henkilöauton peräkärryllä kaupunkiin.

Sitten on vielä kesäasunnon puut lisäksi.

Lämmittäminen on mukavaa puuhastelua, mutta näin vanhemmiten metsurin työt alkavat käydä työläiksi, risut isommiksi ja etenkin kannot korkeammiksi.

Löysin jokin aika sitten loistavan tietopaketin polttopuista :

http://www.biohousing.eu.com/index.asp?init=1&initn=25286

Nivelrikko vasemmassa polvessani on estänyt minua menemästä metsätöihin ja syyllistyin eilen sellaiseen, jota en uskonut koskaan tapahtuvaksi. Soitin ja pyysin tarjousta polttorangoista.

Jospa ensi talvena polvi taas kestäisi metsätyöt.

Tukkirekan "nuppiin" mahtuisi 20 kiintokuutiota puuta.  Halottuna ja pinottuna se olisi noin 30 m3 eli suurin piirtein vuotuinen tarpeemme.  Odottelen tarjousta.

Polttopuut myydään pino- tai irtokuutioina.

1 kiintokuutio                           2,5 irtokuutiota                           1,5 pinokuutiota
1 irtokuutio                               0,6 pinokuutiota                         0,4 kiintokuutiota


Neljävuotias lapsen lapsi jo mukana










tiistai 16. helmikuuta 2016

Sadepäivän ratoksi paljon luettavaa


Keräilin aikani kuluksi osoitteita, joista olen itse kiinnostunut ja joihin palaan ajoittain, kun on tekemisen puutetta. Lisäilen uusia, kun niitä löydän.

 Pian on kevät!


Nettiosoitteita:

Omavaraisuutta:


Ravinnosta:


Ravinnon keruusta:

Eläimistä:

      
Energiantuotanto:


Kalastuksesta:
















Kuha- ja ahvenfileitä.


Kompostointi, jätehuolto jne:

https://www.facebook.com/groups/827830627253608/
http://www2.gov.bc.ca/gov/content/environment/waste-management/sewage/onsite-sewage-systems/sewerage-system-standard-practice-manual


Siemeniä, taimia, villiyrttejä jne:


Viljelystä:


Kädentaidoista:


Rakentamisesta:


Talouselämästä:


Varautumisesta:

http://yle.fi/uutiset/suomeen_kohdistuvat_riskit_arvioitu__naihin_kuuteen_laajaan_uhkaan_suomi_varautuu/8665679?ref=leiki-uup