maanantai 9. toukokuuta 2016

Minun lintuni


Haahka (Somateria mollissima)













Haahkaa odottelen ehkä linnuista eniten. Kotilahtemme suulla on pienehkö saari, joka suojaa meitä pahimmilta idän ja kaakon tuulilta. Se on myös kymmenien haahkojen pesimäpaikka. Tänä vuonna ne saapuivat salaa sumussa, mutta niiden innokas ääntely sumun seasta sai minut hymyilemään. Valitettavasti haahkakannat ovat taantuneet ja erityisesti parin viime vuoden poikastuotanto on ollut heikko. Guding (uros) ja åda (naaras) ovat kauniit ja vanhat nimet noille rakkaille linnuilleni.

Meriharakka (Haematopus ostralegus)

Samalta saarelta voi muutamaa viikkoa myöhemmin kuulla meriharakan kuuluvan "laulun". Meriharakka on eloisa ja äänekäs ja on hauska seurata sen elämää rannoilla.
















Lehtokurppa (Scolopax rusticola)

En tiedä lehtokurppien ikää, mutta yli 30 vuotta on lehtokurppa lentänyt talomme ylitse iltaisin lukemattomia kertoja. Huhtikuusta heinäkuuhun koiras lentää iltaisin soidinlentoa puunlatvojen tasalla ja ääntelee kurnuttavasti ja välillä sipisten.



















Rantasipi (Actitis hypoleucos)

Rantasipi on iloinen seuralaiseni verkkoja putsatessa ja kaloja peratessa. Sen lento aivan veden pintaa viistäen on hienoa katseltavaa ja kun se vihdoin pysähtyy vedenrajaan alkaa pyrstön keinutus.
















Västäräkki (Motacilla alba)

Minulla on huono tapa jättää viimeistely hiukan kesken. Tämä huono tapani on koitunut västäräkin eduksi, sillä se on pesinyt talomme harjapeltien alla vuosikaudet. Västäräkin eloisa olemus pihamaalla saa minut aina hyvälle tuulelle. Muutama juoksuaskel ja hyppäys - kuin tarkan koreografian toteutusta ja sitten finaali, joka on kaikkea hypyn ja pyrähdyksen väliltä. Tuloksena on saalis nokassa.



















Monia rakkaita lintuja voisi tähän lisätä, mutta ehkä joskus sitten. Puukiipijä, leppälintu, mustarastas ja korppi ainakin ansaitsisivat paikkansa.

Nyt ovat lähes kaikki ystäväni saapuneet ja saan nauttia, jos vain maltan pysähtyä ja kuunnella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti