tiistai 23. helmikuuta 2016

Siementilauksen aikaa

Pian päästään taas kylvämään. Viime vuoden satoa on vielä jonkun verran jäljellä kellarissa. Lanttu ja palsternakka epäonnistuivat viime vuonna. Maa-artisokan mukulat mätänivät nopeasti kellariin. Onneksi jätin  niitä maahan aikaisempia vuosia runsaammin.  Mustajuuria oli vain liian vähän. Niitä on kylvettävä entistä enemmän. Mustajuuren maku on kertakaikkisen hieno niin keitettynä kuin paistettunakin.

Kesäkuun alkua puutarhassa
 Persiljaa kuivamaan ja pakkaseen


Elo- syyskuun taitteessa.















Pakastimessa on vielä runsaasti papuja, sokerihernettä ja silpoydinhernettä. Marjojakin on vielä melkoisesti.

Kuivattuja yrttejä on kulunut vähän. Ruokia maustan ahkeraan omilla kuivatuilla mausteilla, mutta yrttiteet jäävät vähemmälle käytölle.

Ruusun terälehtiä ym.


                   







Keittiöpuutarhan yrttejä

2 kommenttia:

  1. Alkaa sormet ihan syyhyä, kun näkee tämmösiä kuvia. Olen toppuutellut vielä itseäni siementen laiton kanssa, etteivät sitten kasvaisi turhaa pituutta vaan sisällä!

    VastaaPoista
  2. Aivan. Millään ei malttaisi käyttää keinovaloa. Jaakobinpainia käyn myös kasvihuoneen lämmittämisen kanssa.

    VastaaPoista