lauantai 30. huhtikuuta 2016

10 taitoa, jotka toivoisin oppivani

Mehiläisten hoito

Pölyttäjien puute omenapuissani näkyy sadoissa. Lisäksi  puhtaan hunajan saanti on vaikeaa. Puutarhani sijaitsee syrjässä, joten puhtaan hunajan tavoite olisi ehkä realistista. jos olisi omia mehiläisiä. Myös maailmalta kantautuvat uutiset pölyttäjien "joukkotuhoista" laittaa ajattelemaan.
Meillä on vanha mehiläispaviljonki, joka tosin vaatii saneerausta ja ikkunatkin ovat jostain syystä rikkoutuneet. Siitä olisi hyvä aloittaa.


Verkkojen teko ja paikkaus

Kalastan paljon ja pääasiassa yksin. Verkkojen lasku juuri oikeaan paikkaan tai niiden kokeminen tyylikkäästi ei onnistu vaan ollaan ns tuulten armoilla. Erityisesti kovilla tuulilla verkot laahaa pohjaa ja repeytyvät usein. Taloudellinen hyöty ei olisi se pääsyy vaan kierrätys ja ehkäpä tulevaisuudessa pienet lisäansiot.

Yksinäinen kalastaja hyisellä merellä maaliskuussa.

Metallin muokkaus/taonta

En tiedä tarvitsenko tuota taitoa, sillä minulla on naapureilla kaikki tarvittava tieto/taito sekä työvälineet. Mutta hauskaa se varmasti olisi
.
Veneenveisto

Samat perusteet kuin kohtaan 3. Nyt minulla on muovivene ja hyvin hoidettuna se kyllä kestää pitkään. Kalastan lisäksi suojaisella lahdella, joten sen vakavuus ja merikelpoisuuskin riittää minulle. Tulevaisuudesta ei tiedä ja siksi voisi olla hyödyllistä ja hauskaa omistaa tukevatekoinen puuvene.

Hirrenveisto

Tiedän työvaiheista, mutta en ole uskaltanut ryhtyä toimeen. Paljon voisi rakentaa…varastoja, kiviarkkulaiturin jne. Asun suurimman osan vuodesta hirsitalossa ja ihailen aina sen kauneutta ja hengittävyyttä. Kiviarkkulaiturin tarvitsisin, sillä jäät muokkaavat vuosittain nykyistä laituriani.

Villiyrtit

Hieno taito, johon olen hiukan perehtynyt. Keväällä saisi myös uutta satoa ennen viljelyksien satoa. Tosi tilanteessa voisi olla elintärkeä taito selviytymiseen.

Vuohenputki

Nokkonen














































Mekaanisten laitteiden valmistus ja korjaus


Voi niitä ärräpäitä ja sitä meteliä, kun Rantalainen alkaa korjaamaan.

 Omenapuiden hoito

Jalo taito ja jalot puut. Aikaa vaativaa puuhaa. Meidän puut ovat vanhoja ja niissä on paljon työtä. Viikkotyölistaan vain merkintä vaikkapa tiistaille: Hoida omenapuita! Ps. Minulla ei ole viikkotyölistaa.
Kahtena kesänä meillä on ollut omenapuidenhoitokurssi ja täksikin kesäksi sellaista ollaan puuhaamassa. En tiedä toteutuuko. Alla oleva kuva juurihoidetusta (juuriversot poistettu) vanhuksesta.
Puunhoitokurssin tuloksia
Marjapensaiden hoito

Ne vain nyt ovat olleet niin kauan osa minua.

Eläintenhoito

Tähän kohtaan liittyy niin paljon.
Eläimet kuuluvat viljeltyyn ympäristöön.
Nuorena meillä oli vaimoni kanssa vuohia ja lampaita sekä muutama kana. Möimme vuohenmaitoa ja - juustoa allergiaperheisiin. Itse emme syöneet tuolloin lihaa, joten teurastamo myi lihan muualle.
Kanat ja kanit olisivat nyt haaveissa ja possun hankinta.

Satu Korpinkiven tupa-blogissa.
Famu Kotivara-blogissa
Heikki Korkela-blogissa
Hunajapupu Farmer to bee-blogissa
Anne Oma Tupa-blogissa
http://www.morgenstjerna.blogspot.fi/

4 kommenttia:

  1. Huikea tuo mehiläispaviljonki, näkisin siitä mielelläni lisää kuvia :)
    Ja mielenkiintoinen kirjoitus, monta samaa aihetta nousi itsellenikin mieleen.

    VastaaPoista
  2. Yritän ottaa lisää kuvia tässä myöhemmin.

    VastaaPoista
  3. Koneiden korjaukseen varmaan kuuluu aina toi kiroilu joka kuuluu naapuriin. Mehiläisiin en ole vielä hurahtanut voi tosin olla, että mieli muuttuu varsinkin kun ne voi olla tuollaisessa paviljongissa. Perus pesiä jotenkin olen vierastanut joten mehiläiset on saanut olla jollain muulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paviljonki voisi olla hyvä vaihtoehto alueilla, joilla karhuista on ongelmia.

      Poista