torstai 13. lokakuuta 2016

Sato alkaa olla kerätty


Juureksista , porkkana, palsternakka ja mustajuuri onnistuivat erinomaisesti. Vuodesta 1978 olen viljellyt kaiken "luomuna" enkä koskaan ole saanut yhtä suuria juureksia. Porkkanat ja palsternakat olivat suuria , terveitä ja maukkaita. Mustajuuria oli haastavaa saada ylös kokonaisina. Ne olivat paksuja ja pitkiä. Lantut ok. Punajuurisato oli normaali. määrä oli pettymys. Olin jättänyt tilaamatta osan suunnitelluista enkä kevätkiireissäni ollut hereillä määrän suhteen.

Enkä edes valinnut suurimpia.......



Palkokasvit (sokeri-, silpoydinherne, virnoihin kuuluva Kontu härkäpapu, pensaspavut ja Italiasta tuomamme San Matteo-papu antoivat kaikki panostukseen nähden hyvä sadon). Ruusupavut ovat vielä tuleentumatta johtuen liian tiheästä ja runsaasta kasvustosta. Toimme kaksi muutakin papulajiketta Italiasta. Ne olivat salkopapuja. Kauriit tietävät kertoa paremmin niistä. Pakastimme käytännössä kaiken.

Sokeriherneitä menossa pakkaseen.


Perunat antoivat myös huippusadon ns. vanhalla maalla. Viime vuonna raivatulla pellolla sato oli myös hyvä niiltä osin, jotka säästyivät kauriilta.  Lajikkeina minulla oli varhaisperunana Timo ja talviperunaksi Soraya. Herkutteluun ruotsalainen manteliperuna, josta nyt luovun sekä parsaperuna, joka antoi ennätyssadon. Perinneperuna Rymättylän punainen antoi paremman sadon kuin viime vuonna. Siitäkin veivät kauriit puolet. Maa-artisokkkasato tuhoutui myös kokonaan kaurisinvaasion ansiosta.

Rymättylän punainen koki tämän kahdesti.



Sipulisato oli erinomainen. Valkosipuli tavanomainen.

Kesäkurpitsoja minulla oli 15 esikasvatettua tainta ja satoa oli liiankin kanssa. Avomaankurkku onnistui myös hyvin ja niiden säilönnässä alkoi ilmetä "turnausväsymystä". Kasvihuone tuotti aivan liikaa kurkkua kolmesta taimesta.

Kurkkuja
Taisi kasvihuone olla ajoittain ahdas kasvupaikka.

Tomaatit kasvihuoneessa, jota en lämmitä mitenkään olivat ok. Avomaan tomaatit kantoivat valtavia "terttuja". Basilikat tomaattien välissä tuottivat myös hyvin.

Omaa pestoa.


Mangoldi, tilli, lehtipersilja jne kasvoivat myös hienosti.

Sokerimaissit käytännöllisesti hukkuivat 60mm:n sateeseen. Vain noin 30 tainta selvisi.

Kaaleja en vieläkään osaa suojella toukilta.

Herukat ja omenasato olivat normaalit. Omenasatoa vähensi heinäkuussa pitämämme omenapuiden "hoitokurssi". Mansikkamaa oli vasta perustettu, joten sieltä ei paljoa odotettukaan.

Runko ja juuriversot hoidetttuna.






































Omista siemenistä kylvetyt kehäkukat kukkivat runsaasti. Auringon- ja oppineidenkukat antoivat paljon iloa silmille puutarhassa ja maljakoissa.






2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. Vuosi oli kyllä haasteellinen polven huonokuntoisuuden vuoksi. Toivottavasti leikkaus tuo ensi kesälle helpotusta.

      Poista